28. helmikuuta 2015

All kinds of fake

Mulla on lapsesta asti ollut kova hinku hankkia nenäkoru. Muistan ikuisesti, kun ensimmäisen kerran otin asian esille isälleni ala-asteella ja kuinka hän sai aivan jäätävän raivarin. Nenälävistys ei todellakaan tullut kysymykseenkään. Sen jälkeen kävelin Itiksessä sijaitsevaan koruliikkeeseen ja ostin viikkorahoilla magneettisen nenäkorun. Siinä oli säikehtivä sininen kivi, ja se oli mun mielestä maailman kaunein ja coolein asia. Ainoa ongelma oli vain, että se pysyi nenässä todella -siis todella- huonosti. Jokaisella hengenvedolla piti pelätä, että imaisen magneetin toisen puolen rööreihini ja toinen puoli tippuu maahan. Mulla oli aina mukana jääkaappi magneetti, jonka avulla metsästin pudonneita osia välitunnilla hiekan ja soran seasta. Into koruun hyytyi alle viikossa.

Nyt haluaisin taas jonkinlaisen nenäkorun. Ainoa ongelma vain on, että pelkään kuollakseni piikkejä ja kyllästyn kaikkeen hyvin helposti. Siksi ostin Singaporen Little Indiasta feikki nenärenkaita, jotta voisin totutella ajatukseen oikeasta korusta. Tosin nämäkään eivät ole mitään maailman käytännöllisempiä ja näyttävät katoavan aika kiitettävään tahtiin.
Kavereiden keskuudessa koru jakaa mielipiteitä, sillä toisten mielestä se sopii hyvin, kun taas toisten mielestä tämän tyyppinen rengas kuuluu lähinnä sonneille. Ja kun omakin mielipide heittelee. Tollainen koru on todella mageeeeeee ainakin kaikilla muilla, mutta en vaan tiedä onko se sittenkään mun juttu.

what2dowhat2dowhat2do.

-Dora

5 kommenttia:

  1. Elän samanlaisen kamppailun keskellä! Mun on ainakin pari vuotta tehnyt ihan hulluna mieli nenäkorua! Joko just tuota septumia tai sitten ihan perinteistä. Ne on niin mageita! Mietin vaan just sitä, että sopiikohan tuollainen mulle, kun mulla on silmälasitkin. Ja olen tällainen kalpeanaama. Tummille ihmisillehän nenäkorut sopivan kuin, no, nappi naamaan. Myös sulle! DO IT! DO IIIITT!

    Senhän saa aina pois, jos huomaa, ettei se tunnu omalta. ;)

    //Fanni
    http://mennentullen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Apua maailman kuumin Dora!!!! Ja mä oon niin ton korun kannalla! Ite oon alkanu kanssa himoita pientä kultaista nappia nenukkiin...... >:---))

    VastaaPoista
  3. Anonyymi2/3/15 00:01

    Mulla oli joskus toi septumi ja jakoi kyllä niin paljon mielipiteitä! Lähinnä tuntui että naiset aatteli et se oli tosi hieno ja cool ja miehet oli taas silleen et "Noooooo take it off"! Nyt en oo kyllä käyttänyt pariin vuoteen mutta jos joskus taas ottais ;) Oma mielipide on kuiteskin se tärkein ja hyvä puoli mun mielestä tossa on se että välillä sen voi vaihtaa sellaiseen tappiin joka ei näy oikeastaa jos rengas kyllästyttää :) Ei muutakun ottamaan sopii sulle niin jäätävän hyvin ja ei se ottaminen satu kun hetken :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi2/3/15 00:02

    Niin ja piti vielä lisätä että hyvä puoli tossa myös on ettei näkyviä arpia jää naamaan jos haluaa ottaa sen pois :)

    VastaaPoista
  5. Haha, mulla on ollut samanlainen joskus ammoisina aikoina, nyt vasta muistin sen!! :D :D Käytin sitä bileillessä joskus, kun tahdoin tuntea itseni veri khuuliksi. Frendit eivät ymmärtäneet, mutta mikäs siinä, ei se vieläkään estä mun tyylivalintoja, buah. ;)

    VastaaPoista