6. joulukuuta 2013

Varaslähtö itsenäisyyspäivään!

Ihan tähän alkuun haluaisin esittää pahoitteluni siitä, että kuvan laatu on tässä postauksessa sitä iPhönäri tasoa. Mulla on ollut pieniä teknisiä ongelmia (mun 50mm linssi muun muassa kuoli R.I.P) ja oikeestaan mulla ei ollut edes tarkoituksena tallentaa eilistä illallista, se vain tapahtui. 
No niin nyt on muodollisuudet hoidettu ja voidaan mennä itse asiaan. (HYVÄ SUOMI!!) Päätettiin eilen ystäväni Johnin kanssa ottaa pieni varaslähtö itsenäisyyspäivään. Mikäs sen parempaa, kuin yksi Suomeen muuttanut Kanadalainen ja toisen polven maahanmuuttajalapsi hoikaamassa Maamme laulua tippa silmäkulmassa! 
Päätettiin Suomen kunniaksi tehdä kunnon, rehti perunamuussi sekä jauhelihapihvejä. Oli meillä vähän eksoottisempaa ruusukaalia ja halloumisalaattiakin. 
Jälkiruoaksi tehtiin Suomi-pipareita. Meillä oli mahtipontinen suunnitelma tehdä yksi iso Suomen karttaa muistuttava pipari ja merkitä siihen kaikki suurimmat kaupungit (tiet ja järvet) niin, että sen avulla olisi voinut suunnistaa tuolla metsässä niin kuin Talvisodassa konsanaan. No tuo suunnitelmahan meni pipariksi kuten kuvasta näkyy. Kartalla on tasan Helsinki. Khaled kysyi äsken, että "lukeeko siinä Hell?". No ei vaan HKI! 
John innostui ja ehdotti jos tehtäisiin Suomen lisäksi myös koko Eurooppa, mutta taikina ei riittänyt kuin Skandinavian karttaan. Ei se mitään, ensi kerralla sitten.

Kaikista vitsailuista huolimatta, Suomen itsenäisyys on mun mielestä mahtava asia, josta kelpaa olla kiitollinen. Käytetään tämä päivä siis muistamalla sotiemme veteraaneja kunnioittamalla tätä pikku maatamme, joka on tullut pitkälle vain 95:ssä vuodessa. Musta on ihanaa, ettei täällä vallitse sellainen super patrioottinen meininki, jossa kaikki pukeutuu Suomen lippuun ja lähtee kiljumaan kaduille (paitsi, kun Suomi voittaa jääkiekossa) vaan ihmiset viettävät tätä päivää kukin omalla tavallaa.

Ihanaa pitkää viikonloppua kaikille!

// Today is Finland's Independence day. Me and my friend John decided to celebrate it a bit early and
have a Finland themed dinner last night. Nothing really fancy as we made potato mash and beef patties haha. Then we had a plan to make a huge gingerbread in the shape of our (glorious) country, but it didn't really work out the way we wanted. Oh at least we tried! I know this all may seem like we are crazy but we really did this in a jokey way.
Finland has been Independent for only 95 years but I think it's cool how people don't make tooooo big deal out of it. Everyone celebrates their own way and it's not about being too patriotic but mainly just respecting and appreciating the independence. I hope you're all having a good day!

-Dora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti