18. marraskuuta 2013

Teinipissiksen päiväkirjat

Nyt on tullut aika avata Pandoran lipas ja saattaa muutamia muinaisia päiväkirjarustauksiani päivän valoon. Nämä kirjoitukset oon tehnyt vuonna 2006, eli 16-vuotiaana ja pahimmassa teiniangsti iässä.
Olin teininä aikamoinen pissis. Hormoonit hyrräsivät ja v:tä viljeltiin urakalla. Kaikki vastoinkäymiset oli yhtä kuin maailmanloppu ja törttöiltyä tuli huolella. Välillä olisi voinut miettiä kahdesti, mutta hengissä kuitenkin selvittiin.
En ole koskaan ollut mikään päiväkirjanpitäjä ja siksi mulla onkin elämäni ajalta vain kaksi päiväkirjaa säästössä. Niistä saa kuitenkin ihan (riittävän) hyvän kuvan meikäläisen silloisesta sielunmaailmasta ja ajatuksenkulusta.
Mitäs tähän muuta nyt lisäämään. Mua nauratti kun yritin sensuroida noita kirjotuksia. Miks sitä piti kirjoittaessaankin kiroilla kuin rekkamies? Voi Luoja.

Tää oli hyvä, vähän "syvällisempää" pohdintaa.
Välillä kyl tulee mietittyä, että mitähän sitten, jos/kun ite joutuu kasvattamaan tollasta teiniä. Pitäiskö Senan sanoin vaan nauraa ja sanoa, että "Hei, äiti oli ihan samanlainen" vai laittaa pissistelijät johonkin puberteettielämä kestoiseen karanteeniin.  

// I stumbled upon my old teenage diaries the other day. It's too long to start translating all the silliness that's written on those pages, but all I can say is that I was a one moody teen. Luckily it gets better.

- Dora (tai päiväkirjaa lainaten Dora the bitch)

4 kommenttia:

  1. Noora Nokkeri18/11/13 22:45

    Mun suosikki: Pitäis hankkii peiffit ja lähtee baanalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano Noksteri! :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. naah! tää oli kauan aikaa sitten :D

      Poista