20. lokakuuta 2013

Pizzasunnuntai

Rakastan sunnuntaita monestakin eri syystä, ja yksi niistä on ehdottomasti se, että sunnuntaisin meillä syödään pizzaa! En oo ostanut pizzaa kaupasta tai pizzeriasta yli vuoteen eikä haittaa yhtään, koska mä osaan tehä itse paljon parempaa hah.

Ohut pohja, sopiva täytekombo ja ripaus juustoa, näillä sitä pitää vatsan sekä mielen tyytyväisenä. Täytteet voi jokainen valita oman maun mukaan, mutta kannattaa laittaa ihan maximissaan neljä eri täytettä. Täytteet pääsee tällä tavoin oikeesti oikeuksiinsa eikä huku monien erilaisten makujen maailmaan.

PIZZA

Pohja:

1 tl kuivahiivaa
1 dl vettä
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 dl vehnäjauhoja
1,5 dl täysjyväjauhoja


Täyte:

1-2 tomaattia
1 punasipulia
100 g fetajuustoa
oliiveja
tomaattipyrettä
juustoa
mausteita oman maun mukaan (itse käytän mustapippuria, chiliä ja reilusti oreganoa)

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää kädenlämpöinen vesi. Lisää sitten suola, öljy ja jauhoja vähän kerrallaan. Vaivaa hetken ja kohota liinan alla 30 minuuttia. Helpoin tapa kaulita taikina on laittaa pöydälle leivinpaperia ja kaulia sen päällä. Siirrä leivinpaperi taikinan kera uunipellille, lisää täytteet ja mausteet. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pizza on saanut vähän väriä.

Tarjoile rucolan ja balsamicon kera.


-Arez

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti